ÄLÄ MUREHDI, ELÄMÄ JATKUU JA LUONTO ON KAUNIS

 Aurinko paistaa, näetkö? Tällaisen lauseen olen kuulin/ näin joskus vuosia/ vuosikausia sitten. Mihin meidän ajatukset ja haaveet ovat kadonneet? Miksi emme enää osaa haaveilla? Pelkäämme tulevaisuutta, sitä kaikkea, mitä media suoltaa meidän silmiemme eteen. Emme enää näe kuinka kaunis luonto on. Emme kuule lintujen laulua, emme näe auringon paistetta emmekä uskalla enää haaveilla. Emme vai en...taidan kirjoittaa aika paljon itsestäni kirjoittaessani näitä lauseita. Tosin eiköhän ainakin joku ihminen lähipiirissäni ajattele samoin. 

Stressi ja pelko sairastuttavat. Sen olen huomannut/ kokenut. Verenpaine nousee, verensokerikäyrä ei pysy järkevissä lukemissa jne. On tehtävä jotain. Siispä tein itselleni suunnitelman. Kuinka etenen tässä hurjassa maailmassa ja kuinka pysyn "tolpillani" eli kuinka opin elämään tätä päivää? Mitä haluan elämältäni juuri nyt? Mihin oikeasti uskon? Kehen uskon ja kuka ohjaa elämääni? 

"Päivä vain ja hetki kerrallansa; siinä lohtu mulle kallehin. Isä kaiken pitää huomassansa; " jne. Näin lauletaan yhdessä laulussa, jota itsekin joskus lauloin. Noiden sanojen viesti on se, että en ole yksin. Koko maailma on Kaikkivaltiaan Jumalan kädessä ja Hän pitää meistä huolen. Edellytyksenä on vain se, että uskomme ja jätämme asiamme Hänen haltuunsa. 

Siinäpä olikin johdantoa kerrakseen 😊 Halusin jakaa ajatuksiani teidän kanssanne. 

Näinä muutamana kuluneena päivänä/ viikon sisällä olen tullut siihen tulokseen että haluan jatkaa siitä, mihin joskus jäin tässä elämän "opiskelussa". Haluan jälleen nostaa kuntoa, liikkua luonnossa sekä treenata esim. salilla/ kahvakuulan kanssa kotona. Haluan opiskella sitä Ikuista Sanaa, jota myös Raamatuksi kutsutaan. Tuohon Sanan opiskeluun olen tilannut pienen lehden/ kirjasen, jossa luetaan Raamattua aivan "pikkiriikkinen" pätkä joka päivä. Tuohon päivän tekstiin on lisätty selitys/ kirjoittajan ajatuksia. Jos haluat lisätietoa, laita se tämän blogin kommentteihin. Joka tapauksessa tuosta pienestä lehtisestä on tullut minulle päivittäinen tuki ja turva. Se kannustaa ja rohkaisee ja auttaa elämässä eteenpäin. 💓

Eilen kävelin "lähimarkettiin" eli noin neljän kilometrin matkan. Oli hieman haasteellista, koska tie oli osittain jäässä ja hiekka oli uponnut jään sisään. No, selvisin mutta lyhyestä kauppareissusta tuli aika hikinen 💦. No...sain takuuvaihtona uuden kahvimyllyn ja palasin bussilla kotiin. Paluumatkalla sattui pieni kömmähdys/ hauska juttu. Olin laittanut urheilukellostani kävelyliikunnan "päälle" ja tietysti unohdin laittaa sen tauolle tuon bussireissun ajaksi. Kellon mukaan olin siis kävellyt yli kahdeksan kilometriä neljän sijaan 😂

Tänään tein kahvakuulatreenin. Edellisen kerran tein samaisen treenin viime lauantaina. Silloin se tuntui pitkästä aikaa liian rankalta. Tänään taas tuntui hyvältä ja iloitsin siitä että taidan "päästä vauhtiin" 👍😄 Odotan kesäkuun alkua, jolloin tuo netistä tilattu saliohjelma tms. loppuu. Silloin pääsen oikealle kuntosalille kotimme lähelle. 

Hiihto; viimeksi olin hiihtämässä melkein viikko sitten ja silloin aikaa meni reilu tunti. Luonto oli kaunis. Aurinko paistoi ja minä nautin. Suksivoiteet toimivat erittäin hyvin ja insuliinipumpun säädöt pelasivat hyvin. Kävin muuten Mannerheimin kalliolla Tampereen Leinolassa. Siellä on Mannerheimin patsas ja aikoinaan hiihdin sinne useamman kerran vuodessa. Viime vuonna jäi kokonaan käymättä ja tuo viime keskiviikon käynti oli tämän vuoden ensimmäinen. Piti pikkuhiljaa nostattaa omaa sietokykyäni ennenkuin "uskaltauduin" tuonne. Sinne on nimittäin aika hurja nousu ja sen jälkeen loivaa laskua, jonka kanssa täytyy olla tosi tarkkana. En aio kaatua, koska en halua; syynä on "muinoin" satuttamani lanneranka, joka murtui vuonna 2007 pudottuani istuvilleni hevosen selästä. EI! Ei todellakaan ollut kyse mistään pillastuneesta hevosesta tms. vaan yksinkertaisesti "arviointivirheestä" minun osaltani. Se vaiva on jo hoitunut 👍😊🐎🐎 

Tänään katselin ympärilleni meidän pihassa. Lumet ovat alkaneet sulamaan. Vihreää metsää näkyy jonkin verran...pälveiksi niitä "plänttejä" kutsutaan/ ainakin itse olen oppinut kutsumaan niitä niin. Aurinko lämmittää. Muurahaispesä näkyy komeana takapihallamme emmekä todellakaan tuhoa sitä, koska se on hyvä suoja käärmeitä vastaan. Kevät tekee tuloaan ja sen jälkeen kesä 💓🌞🌳🌱 Saa nähsä, oliko tuo viime keskiviikon hiihto tämän talven viimeinen. Aika näyttää 👀

PS. Verenpaineeni on muuten jo lähtenyt laskuun eli palannut normaalilukemiin. 

PS2.Verensokerikäyräni on myös hieman tasoittunut, koska vaihdoin kanyylityyppiä. Kysellä saa kommentoimalla tähän blogiin 😉

Tähän loppuun laitan hiljattain ottamiani kuvia mm. keväästä.

Max ihmettelee kevättä.
Valtava muurahaispesä
Kevät on tulossa.
Kohta häviää lumet. 
Kevättä metsässä
Ihana aurinkoinen maisema
Jäniksen temppuja; puuta on jyrsitty.



Kommentit

Suositut tekstit