ELÄMÄ JATKUU VAIKKA HITAASTI KULKEE

Koronaepidemian alkuvaiheessa kävin ainoastaan lähikaupassa kunnes keksin että lähin markettimme (neljän kilometrin päässä) on suhteellisen pieni ja sinne voisi mennä sellaiseen aikaan, jolloin siellä ei ole paljon ihmisiä. Käytin kasvomaskia ja käsineitä enkä jättänyt autoa parkkihalliin vaan kaupan pihaan välttääkseni hissillä kulkemisen. Tilasin paljon tuotteita nettikaupoista; siis sellaisia, joiden hankkiminen olisi vaatinut menemään johonkin toiseen kauppaan kuin omaan tuttuun markettiin. Jätin kuntosalin ja siirryin kotikuntoiluun, mikä ei ollut helppoa mutta riskit on minimoitava -niin ajattelin. Kissalle tilasin ruoat verkkokaupasta ja otin kotiinkuljetuksen, koska en halunnut lisätä eläintarvikekauppaa riskien listalle. En ollut töissä enkä etätöissä, koska en ole ollenkaan töissä vaan työttömänä. Oma piirini kävi todella suppeaksi. Olin pikkuhiljaa muuttumassa mökkihöperöksi tai ainakin melkein. Ainoat ihmiskontaktini olivat todellakin oma aviomieheni sekä satunnaiset ihmiset kaupassa. -Rakas kissamme ei tietenkään ollut yhtään onneton kun "palvelusväki" oli koko ajan kotona.-

Korona vaikuttaa minuun vieläkin. Vasta pikkuhiljaa olen uskaltautunut "ihmisten ilmoille". Kävin lääkärissä ja uskaltauduin jopa röntgeniin, jonne päätin mennä bussilla. Parkkipaikkatilanne hieman mietitytti joten päädyin valitsemaan bussin auton sijaan. Ja selvisin! No, ihmisiä oli aika vähän liikkeellä ja pidin kunnolla turvaväliä joten riskit olivat hyvin pieniä. Vaati paljon että uskalsin "rikkoa rajoja" ja lähteä pois tutusta ja turvallisesta kodista. Olen uskaltanut käydä eläinkaupassa kissan ruokaostoksilla.  Silti on paljon asioita, joita en vielä tekisi ja paikkoja, joihin en vielä menisi. Tauti ei todellakaan kiinnosta, koska en ole ollut terveiden kirjoissa sitten lokakuun 1990. 

Minulla on siis ykköstyypin diabetes, joten sen takia olen ollut todella varovainen näiden kontaktien kanssa. En pärjää ilman insuliinia kuin korkeintaan tunnin ja kaikki muut sairaudet/ tartunnat/ flunssat jne. ovat aina astetta hankalampia kuin ns.terveellä ihmisellä. Johtuen tästä "elämäntoveristani" minun haavani paranevat todella hitaasti. Sen olen selvästi huomannut. Sairastuin jo syksyllä 1990 ollessani raskaana. Silloin tauti oli nimeltään raskausajan diabetes. Myöhemmin se vaihtoi nimeä, koska en päässyt siitä eroon lapsen syntymän jälkeen vaan se jäi minuun. No, siitä saatan kertoa joskus myöhemmin. 

Kuvat, jotka latasin, eivät liity mitenkään blogini aiheeseen. Halusin vain liittää tähän pari kuvaa kesäisen pyörälenkkini varrelta.