JUHANNUSMIETTEITÄ KERA ONNELLISEN KISSAN

"Juhannus on meillä herttainen", kuuluvat vanhan laulun sanat. No, herttainen tai ei, niin kaunista ja lämmintä kyllä riittää. Muutamana päivänä on ollut liiankin lämmintä ja sen tähden olen "pitänyt siestaa" keskipäivästä iltapäivään. 
Olin vakaasti päättänyt kuntoilla ahkerasti ja käydä pyörälenkeillä. Alkuperäinen ajatus oli liikkua noin pari-kolme kertaa viikossa mutta kertoja ei ole tullutkaan niin paljon. Olen kuitenkin sisukkaasti ainakin venytellyt ja tehnyt esim. kuminauhajumppaa. Täysin liikkumattomaksi en todellakaan voi muuttua!

No, tänä juhannusviikonloppuna olisi tarkoitus lähteä pyöräilenkille; pienelle sellaiselle. Lämpötilan puolesta taitaa jopa onnistua, koska on luvattu hieman viileämpää.

Pihassamme kukkii; syreenit, juhannusruusut, lupiinit, kielot ja puna-apila. Emme hävitä niitä, koska ovat niin kauniita. Annamme niiden kukkia ainakin jonkin aikaa. Pihamme on todella kuiva ja jos leikkaisimme ruohon ja kaiken kasvillisuuden pois, niin maa kärventyisi. 
Muistan lapsuudestani ajan, jolloin kävin ystäväni (mökkinaapurimme ) kanssa läheisellä pellolla (tietysti kumisaappaat jalassa maata tömistäen käärmeiden varalta) hakemassa kauniita luonnonkukkia mökkiemme kuisteille maljakkoihin. Eiväthän ne kauan kukkineet mutta olivat kauniita.  
Oman pihamme kukkia en kerää maljakkoon, koska aika monet pihakukat ovat kissalle myrkyllisiä. Toisaalta taas luonnonkukat kuolevat liian pian ollessaan sisällä maljakossa. 
Mitä tulee myrkyllisiin kukkiin ja kissaan, joku lukija voi nyt olettaa että on erittäin vaarallista pitää kyseisiä kukkia edes vapaana luonnossa, koska...entäs jos kissa syö niitä. 

Ei syö. Kissamme on jo kahdeksan-vuotias eikä muuten koskaan ulkoile vapaana. Hän on aina kytkettynä, valjaissa ja pitkän flexinarun päässä. Ja jos hän näyttää olevan vapaana, on siinä vieressä/ lähistöllä joko minä tai mieheni. Olemme selvästi huomanneet että meidän Maxia eivät kiinnosta muut kasvit kuin tavallinen heinä sekä syreeni. Syreenin alla hän viihtyy oikein hyvin ja puskee sekä hankaa itseään sitä vasten. Samoin hän pureskelee sen lehtiä; tarkistin muuten että se ei ole kissoille myrkyllisten kasvien joukossa vaan vaikutus on vähän samanlainen kuin esim. kissanmintulla (joka ei jostain syystä kauheasti kiinnosta). Jos Max näyttää pureskelevan jotain, joka on heinän seassa ja jonka vieressä on myös muita kasveja, tarkistan heti mitä hän syö/ mikä häntä nyt kiinnostaa. Koskaan se ei ole ollut muuta kuin tavallista heinää. Siis sellaista, josta ihminen voi saada pahan viillon käteensä. Kun saimme Maxin, hän oli noin parivuotias ja heti ostimme jonkinlaisen kissoille tarkoitetun talutushihnan. Naapurimme - olivat silloin olleet kissanomistajia jo vuosikausia - antoivat meille pitkän flexin (7metriä) sekä neuvoivat ostamaan sellaiset valjaat, jotka menevät kissan vatsan alta. Teimme työtä käskettyä; emme muuten koskaan olleet  edes ajatelleet että meidän rakas lemmikkimme lähtisi kulkemaan omin päin jonnekin. Kissan ulkoilu herättää aina paljon keskustelua mutta siitä ei nyt enempää. 

Eräänä kesäisenä iltana olin Maxin kanssa meidän pihassa olevalla (tulevalla) työmaalla ja siinähän olikin sitten hyvä paikka pötkötellä ja nauttia kesäillasta. Eihän tuo maasto oikein silmiä hivele, koska  vihreää ei pahemmin ole mutta Maxille se kelpasi. 

Tähän päätän tällä kertaa kera takapihamme kielojen sekä erittäin onnellisen oloisen Maxin kuvien.
Oikein hyvää juhannusta teille kaikille!